”Lattiamme uudistui kahdessa tunnissa” – Jähja Bapiiri, Specsavers, Jumbo

Optikkoyrittäjä Jähja Bapiiri katselee iloisena ympärilleen Jumbon Specsavers-myymälässä. Bapiiri on vuokrannut Tammiholmalta Excentr 40-25 -lattianhoitokoneen, jonka avulla hän on saanut myymälän lattian puhdistettua pinttyneestä liasta. Koko myymälän yleisilme on nyt kirkkaampi ja kutsuvampi.

Kaksi tuntia riitti lattian kirkastamiseen

Minulta meni näiden tilojen puhdistamiseen yhteensä kaksi tuntia. Pesin ensin myymälätilat aamulla ennen liikkeen avaamista ja muut huoneet liikkeen ollessa jo auki päivällä. Ensimmäisen pesukerran jälkeen jälki oli vielä vähän kirjavaa, mutta toisen kerran jälkeen lattiasta tuli hieno, Jähja kuvailee.

Excentr-lattianhoitokoneet soveltuvatkin täydellisesti pienten ja keskisuurten liiketilojen sekä myymälöiden lattioiden entisöintiin. Tällaisissa liiketiloissa kävellään paljon kengät jalassa, ja etenkin, jos lattioita ei pestä koneellisesti tasaisin väliajoin, lika pinttyy tiukasti lattiaan. Voisi siis sanoa, että koska lattia on yksi isoimpia alueita myymälässä, sen kunnostaminen saa aikaan jo merkittävän muutoksen.

Katso näitä ennen ja jälkeen -kuvia, jotka otin, Jähja innostuu selatessaan puhelintaan, niissä näkyy, miten tumma lattia oli vielä eilen, etenkin tuosta palvelutiskin kohdalta.

specsavers tiskin edusta muutos excentr

Helppokäyttöinen myös ammattitaidottomalle

Turvallista ja helppoa on myös laitteen ohjaaminen. Siihen ei tarvita erillistä koulutusta tai ammattitaitoa, vaikka Tammiholmasta vuokrattaessa käydäänkin asiakkaan kanssa usein nopeasti yhdessä läpi laitteen mahdollisuudet ja perusperiaatteet. Laite lähtee käyntiin vain nappia painamalla, eikä karkaa käsistä, vaikka tekisit mitä. Excentr-lattianhoitokonetta voi ohjata vaikka pikkurillillä. Erityisen kätevää on myös laitteen nelikulmainen muotoilu, jolloin lattian pääsee pesemään myös nurkista ja aivan seinän vierestä.

Vuokraus edullinen ratkaisu satunnaiseen tarpeeseen

Excentr-lattianhoitokoneiden maahantuojana myymme näitä laitteita ammattisiivousliikkeille, mutta esimerkiksi pienet myymälät eivät tarvitse konetta joka päivä, vaan pari kertaa vuodessa voi riittää pinttyneen lian poistoon. Tämän vuoksi vuokraammekin Excentr-lattianhoitokoneita yrityksille, jotka haluavat entisöidä oman liiketilansa lattian helposti ja edullisesti, summaa siivouskoneiden myyntipäällikkö Antti Kärkkäinen Tammiholmasta.

Uusimmat blogiartikkelimme

Aurora Hill Resort valitsi Marinerin hanat Tammiholman kautta

Aurora Hill Resortiin valittiin Tammiholman kautta Marinerin hanat, suihkusetit ja Tammiholman suihk...

Katso hanat ja suihkut
Aurora Hill Resort valitsi Marinerin hanat Tammiholman kautta

Miksi Asennesiivous Oy valitsi Cityvarasto-kohteisiinsa käytetyt Tammiholman Tennant-siivouskoneet?

"Olemme erittäin tyytyväisiä Tammiholmaan ja Tennant-koneisiin; suosittelenkin siivousyrityksiä tutu...

Tutustu siivouskoneisiin
Miksi Asennesiivous Oy valitsi Cityvarasto-kohteisiinsa käytetyt Tammiholman Tennant-siivouskoneet?

”Lentokentän Robin-robotin helppokäyttöisyys yllätti ” – Suvi Vuorela (ISS)

Robin-robotti on tullut viimeisen vuoden aikana tutuksi näyksi lentokentän lähtöporttialueella ja he...

Tutustu siivouskoneisiin
”Lentokentän Robin-robotin helppokäyttöisyys yllätti ” – Suvi Vuorela (ISS)

Miksi liikuntapaikat valitsevat juuri Keramoren kumppanikseen?

"Tammiholma on meille tärkeä yhteistyökumppani siivouskonelaitetoimittajien joukossa – ja juuri sen...

Tutustu siivouskoneisiin
Miksi liikuntapaikat valitsevat juuri Keramoren kumppanikseen?

VIILU – Uusi kylpyhuonemallisto on nyt täällä

Tammiholman uusin kylpyhuonemallisto, VIILU, on saapunut! Se yhdistää täysin vedenkestävän rakenteen...

Tutustu kylpyhuonekalusteisiin
VIILU – Uusi kylpyhuonemallisto on nyt täällä

Kurkistus Sisustustoimittajien Kesäpäivään, jota vietettiin tänään Billnäsissä

26.6.2026

Sisustustoimittajien Kesäpäivä kokoaa vuosittain yhteen sisustus- ja designalan ammattilaisia – toim...

INOX by Tammiholma
Kurkistus Sisustustoimittajien Kesäpäivään, jota vietettiin tänään Billnäsissä

Ekokompassi

Ympäristövastuu tarkoittaa meille konkreettisia tekoja omassa toiminnassamme. Olemme sitoutuneet sää...

Tutustu vastuullisuutemme
Ekokompassi

Tammiholman ilmastotavoitteet hyväksytty SBTi aloitteessa

24.6.2026

Tammiholman päästövähennystavoitteet on hyväksytty Science Based Targets initiative (SBTi) -aloittee...

Tutustu vastuullisuutemme
Tammiholman ilmastotavoitteet hyväksytty SBTi aloitteessa